maanantai, 22. joulukuuta 2008

Maaliskuu 2008

Kävin Museoviraston pukukuva-arkistoa läpi artesaanityötäni varten. Aiheinani päättötyössä olivat ateljee, muotisalongit ja vintage. Vaikka arkiston läpikäyminen ei ole sama kuin itse pukujen tutkiminen olisi ollut, luulen hyötyneeni tuosta aamupäivästä suuresti. Itse pukuja säilytetään, jossakin Lahden takaisessa kaupungissa, joten pidin mielekkäämpänä matkustaa lähempänä olevaan Helsinkiin, jolloin matkassa ei mennyt koko päivää. Arkistosta löytyi myös vanhoja muotilehtiä, joista sain arvokasta tietoa, jota en pelkästään pukuja tutkimalla olisi saanut.

Ompelukerho järjesti viidennen Eläinsuojelurockin Blue Poolissa, esiintymässä oli Stranded, The Wolves ja Häiriköt. Ensimmäisen bändin halusin mukaan, vaikka en ollutkaan koskaan kuullut sitä. Siinä soitti L.A.M.F.:n miehiä ja 07:n Janne, helvetin hyvät suositukset siis! Keikan jälkeen olin tosin sitä mieltä, että suomenkieli sopii ehdottomasti näille eläville legendoille englantia paremmin. Soitto natsas, mutta se jokin puuttui.

Maaliskuun lopulla oli taas No Shame esiintymässä Poolissa, on se kova!

0 kommenttia: